tiistai 13. joulukuuta 2016

valokuvaus 1

Pari viikkoa sitten päättyi valokuvaus 1. Sillä kurssilla täytyi ottaa monenmoisia kuvia ja tässä pari minun ottamaa kuvaa. Mutta nyt katse tulevaan, sillä minä käyn tällä hetkellä journalismi 1 ja ääni 1 kursseja.



Ylemmässä kuvassa on kyseessä arkkitehtoinen kuva, joka on nimeltään majesteettinen kuva. Alemman kuvan teema on valkoista valkoisella.


keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Toinen


Nyt on lukion jakso jotakuinkin puolessa välissä ja minulla on meneillään kuvauskurssi 1. Viestinnän ensimmäinen kurssini oli perehdytyskurssi, joka siis loppui jo muutama viikko sitten. Siellä kävimme viestinnän perus asioita kuten, valokuvauksesta ja kirjoitimme analyysia. Tällä hetkellä meidän täytyy tehdä portfolio valokuvauksessa.

torstai 8. syyskuuta 2016

Ensimmäinen


Kuka olen ja mikä on tämän blogin idea?

Mooi kaikki mun nimi on Viivi ja olen ensimmäisen vuoden opiskeli Sammon keskuslukiossa viestintälinjalla. Tämän blogin idea on se, että laitan tänne kaikkia töitä joita teen viestintälinjalla ja myös mitä mieltä olin viestinnän kursseista ja muuta lukioon ja opiskeluun liittyvää.